Tulin nyt julkaisemaan nämä pari julkaisukelpoista kuvaa eiliseltä. Olen itse vielä flunssainen, joten ratsastuskin vedettiin aika mututuntumalla.. Iita ei ole oikein liikkunut viimeaikoina ja ollut sen lisäksi vielä vihreällä kokoajan, eli masu on kasvanut sen verran että en meinannut saada satulavyötä ekaan reikään ollenkaan..
Aluksi suunniteltiin että lähdettäisiin harjoituskisoihin hyppäämään 50 cm luokka, mutta tämä estetreenin jälkeen päätin että en halua lähteä. Liikaa luppoaikaa ollut ponilla, hyppääminen on jäänyt ja samoin muutkin treenit. Eilinen hyppääminen meni kyllä ihan plörinäksi, saatiin ehkä pari ihan ok hyppyä, mutta pääasiassa Iita hyppäsi aivan selättömästi. Minä myös söhelsin selässä, vedin huomaamattani suusta tai en tukenut hevosta tarpeeksi jonka takia Iita nosti usein väärän laukan esteelle tai laskeutui väärään laukkaan. Ongelmani on myös että lähden usein hyppyyn liikaa ennen hevosta, mutta parempi se kai kuin liian myöhään..
Noh tästä otan opikseni, ja lähden hyppäämään vasta kun olen terve ja kun ei enää tarvitse käyttää bootseja. Tai ehkä vaihdan lajia ja rupean menemään vaan maastoesteitä! :D (Kun Iita niistä niin tykkää)
Onko Iitalla ollut aiemmin energiaa, kun nyt pystyt menemään ilman "norsujarrua"? Onko Iita muuten ollut aina kengätön?
VastaaPoistaMillonka mulla ois muka norsujarru ollu käytössä? :D ainahan me ollaan menty kuolaimetta ja kolmipalalla. Ja energisempi se on nykyään kuin ennen.. On ollut kengätön paitsi nyt talvella oli kengät. :)
PoistaHackamore on todella vahva "norsujarru", eikä sen voimaa pidä vähätellä sen takia että se on kuolaimeton. Mutta hyvä että homma toimii myös normaalilla kolmipalallakin :)
PoistaKyllä olen tietoinen että hackamore on voimakas 'kuolain' mutta en norsujarruksi sitä sanoisi.. Toimii toki myös kolmipalalla mutta on kymmenen kertaa rennompi etuosastaan hackamorella. En tiedä mistä johtuu.. Juurikin eilen kun menin kolmipalalla, sanoin Tiialle monesti miten raskaalle hevonen tuntui etuosastaan. Se ei paina kuolaimelle mutta tuntuu jotenkin todella raskaalle ja hitaalle.. Pitäisi kyllä ostaa lyhytvartisemmat hackikset, nuo hööksin on vähän turhan järeät meidän käyttöön. :/
PoistaEi pidä luovuttaa ;) Mutta hyvähän se on että Iita tykkää hypätä maastoesteitä, niin voitte niitä harjoitella ja hyödytte siitäkin sitten ihan rataesteillä.
VastaaPoistaTuli mieleen, kun mulla oli estevalmennus ja se ei onnistunut yhtään, heppa ei kuunnellut, ja meni ihan omiaan, kuumu jne mutta sitten kisoissa se meni rauhallisesti ja nätisti ne esteet. Varmasti sulla vähän sama ajatus, että et mene kisaamaan, kun on mennyt harjotuksen pyllylleen, niin mäkin ajattelin, mutta ajattelin että treeniä ne harkkakisat vaa on. :)
Niin se on totta! Hahah voi olla että noinkin ois käynyt, mutta päätin nyt kuitenkin olla ilmoittautumatta kun viim. Ilm. Päivä meni jo :/ mutta tuleehan niitä kisoja, vielä kerkiää :)
Poista