
Jepjep, hieman on kiirettä pitänyt, sanoisinkos vaikka näin! Meidän Femme teki yhteensä viisi pentua, joista kaksi syntyi kuolleena. Jäljelle jäi 1 urospentu ja 2 narttua. Epäviralliset nimetkin keksittiin jo heti kun pennut syntyivät maailmaan - Maikki, Prinsessa ja Pontso. 4 aikaan yöllä äiti huutaa minut irti unestani "Elli heti alakertaan!", joten puen nopeasti päälleni ja juoksen alas. Lattialla on paperiin käärittynä kuollut pentu, ja Femmen vierellä kaksi elävää pentua. Pentuja oli tulossa vielä lisää, joten äiti ei halunnut ottaa riskiä siitä, että nekin, tai pahimmassa tapauksessa emäkin menehtyisivät. Eikun Tuhatjalkaan siis! Minä jäin vahtimaan toista emokoiraamme, jonka olisi pitänyt synnyttää melkein samaan aikaan. Odottelin siis jonnekkin 11 asti yrittäen valvoa, ehkä torkahdellen, että he palaavat eläinlääkäristä.
Matkalla oli syntynyt jälleen kuollut pentu, mutta eläinlääkärissä vielä yksi pentu selvisi maailmaan. Seuraavana aamuna vietiin toinen emä Nekku keisarinleikkaukseen, ja se sai kaksi urospentua, jotka nimettiinkin heti Juntaksi ja Pullaksi! :D
Kysymyksia saa jättää!


Ihania koiranpentuja! :3 Ikävää, kun ne kaksi menehtyi ;(
VastaaPoistaNiin, onhan Se aina kamalaa jos joku syntyykin kuolleena.. :/
PoistaMeidän tutulla kans synty pentuja, joista vain yksi selvisi muistaakseni viidestä pennusta. Emokoira oli myös osittain sairas, joka saattoi johtua pentujen kuolemiseen. Todella harmi! Mutta nyt teille tulee koulutettavaksi söpöjä koiranpentuja ;)
VastaaPoistaAijaa, voi harmi :/ Meidän tämä emä on kyllä ihan terve, mutta viime synnytyksessä kohtu repesi, en tiedä vaikuttaako se asiaan.. Sille piti tehdä keisarinleikkaus, mutta ehti synnyttää ennenkun lääkäriin ehdittiin. Haha joo, 7 viikon ajan ovat meidän hoteilla ja lähtevät sitten uusiin koteihin!
PoistaJoo se kohtuun repeäminen voi vaikuttaa todellakin siihen. Serkkujen koira kerkesi synnyttää 7 pentua ja sen jälkeen jäi auton alle ja kohtu repesi, jonka jälkeen kohtu piti poistaa. Toivottavasti nämä loputkin pennut pysyisi terveinä! :)
PoistaAijaa, empä tiennyt! Viimeksi lääkäri vain ompeli kohdun ja sanoi että pitäisi parantua tosi nopeasti. Kohtu repesi koska synnytti 13 pentua viimeksi.. :D Niin, toivotaan kovasti!
VastaaPoista