maanantai 8. joulukuuta 2014

Joulukalenteri - luukku 8

Haluaisin kirjoittaa tällä kertaa jostain muusta kuin hevosista, joten päädyin kirjoittamaan meidän kennelistämme. Kennelimme on toiminut nyt jo 12 vuotta, ellei ylikin, jos en väärin muista. Suurin pentueemme on ollut 13 pentua, joka onkin nyt viimeisin pentue joka on syntynyt. Tällä hetkellä kaksi koiristamme odottaa pentuja, jotka syntyvät varmastikkin keskiviikkona tai torstaina. Kasvatimme sen 10 vuotta kultaisianoutajia, kunnes äitini ihastui uuteen rotuun - havannankoiriin. Aluksi vierastin hieman ajatusta, en koskaan ollut halunnut mitään pikkuisia koiria. 

Kun otimme ensimmäisen havannankoiran Bossen, rakastuin siihen aivan täysin. Sen pää oli jotenkin niin suuri vartaloon verrattuna, joten aluksi hieman naureksin sille, että ompa oudon näköinen elukka! Myöhemmin Bossesta tuli kuitenkin Helsinki Junior voittaja, ja nyt se on pärjännyt oikein kivasti näyttelyissä. Kun Bosse täytti vuoden, otimme toisen havannankoiran, Rion. Nykyäänhän näillä meidän koirilla on mitä ihmeellisempiä lempinimiä; Bosse on nykyään Minttu (!?) ja Rio taas on Mauri-Antero, Antsa, Haade jne..

Harrastin itsekkin koirien kanssa mätsäreitä (match show) ja kävin parissa näyttelyssäkin esittämässä koiria. Aina olen kuitenkin mukana matkustanut näyttelyissä, kameramiehenä ja tavaroita kantamassa. Näyttelypaikoilta saa myös paljon kaikkea hyvää syötävää, uskokaa tai älkää! :D Reissut on muutenkin aina tosi kivoja, kun lähdetään porukalla pitkille matkoille. Joskus meille tulee koiria ulkomailta asti, ja viimekesänä haettiin meidän viides havannankoira Prahasta äidin kanssa. Pidettiin samalla sellainen viikon loma Prahassa, shoppailtiin ja käytiin katsomassa nähtävyyksiä. Järjestämme myös kasvattipäiviä kotonamme, jonne kutsutaan aina suuri osa kasvateista ja heidän omistajistaan. Tarjoamme aina hyvää ruokaa ja äiti trimmailee koiria, jos tarve vaatii. Viimekesänä jotkut esittivät meille hienoja toko-esityksiä takapihalla. Hauska nähdä, miten joistain pennuista kasvaa aivan vanhempiensa näköisiä!

Mutta nyt vain odotellaan pentuja syntyväksi, kylläpä jännittää. Toinen nartuista lähtee leikkaukseen ja toinen koittaa kotona synnyttää. Vaikka koiria on kaksi, niin pentujen lukumäärä taitaa kyllä jäädä alle sen 10, thank god. 

Prahasta palattu


Näyttelyissä voi ottaa rennosti!

Kasvattipäiviltä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksymisen jälkeen.

Jos tahdot lähettää negatiivisen kommentin, perustelethan mielipiteesi hyvin, ja kerrot miten voisimme parantaa. Jokainen tekee virheitä, myös minä. En julkaise kommentteja joita ei ole perusteltu / jotka ovat ilkeitä.