keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Joulukalenteri - luukku 17 (kilpailu!)

Mietin pääni taas kerran aivan puhki, enkä enää oikeasti keksinyt tähän luukkuun mitään kirjoitettavaa! Sää on ollut kamala, tilsat tulee kavioihin jos yrittää lähteä edes käppäilemään tielle. Vuorossa on siis valokuvauskilpailu, josta on mahdollista halutessaan saada palkinnoksi minun tekemä banneri/ulkoasu! Liityn myös lukijaksi voittajalle, ellen jo ole. 

Pelkästään kuvan lähettäminen ei riitä - haluan että perustelet mahdollisimman hyvin, minkä takia valitsit kyseisen kuvan. Ei ole väliä onko kuva otettu järjestelmäkameralla vai puhelimen kameralla, jokainen pystyy osallistumaan. Aihepiirinä on talvi, hevoset/ponit sekä hauskanpito. Voit ottaa kuvan irvistävästä hevosestasi, tai vaikkapa hassunhauskan kuvan pulkkaratsastuksesta..! Vain mielikuvitus on rajana. Muista kuitenkin, että juuri sinun täytyy olla kuvaaja, joten et voi esiintyä itse kuvassa. 

Parhaat kaksi kuvaa julkaistaan täällä blogissa 23 päivä joulukuuta. Voittajia on siis kaksi! 
Esittelen myös voittajien blogit pienen tekstin kera erillisessä postauksessa.

Lähettäkää kuvat (max. 2) osoitteeseen ellikorhonen@outlook.com perustelujen ja blogin osoitteen kera!



4 kommenttia:

  1. Ootko muuten liikuttanut enää sitä Viiviä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En, Viivi myytiin uuteen kotiin koska ei sopinut heidän käyttöön :)

      Poista
  2. Saako kuvaa muokata mitenkä? Eli jos vaikka muokkaisi koiran siihen hepan viereen juoksemaan, otatko sitä mukaam kilpailuun? Tai jos siihen laittaa tekstiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eiköhän muokatutkin käy :) mainitsee vain jos kuvaa on muokattu.

      Poista

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksymisen jälkeen.

Jos tahdot lähettää negatiivisen kommentin, perustelethan mielipiteesi hyvin, ja kerrot miten voisimme parantaa. Jokainen tekee virheitä, myös minä. En julkaise kommentteja joita ei ole perusteltu / jotka ovat ilkeitä.