lauantai 11. lokakuuta 2014

Me ollaan elossa yhä!

 

Heipsan, en tosiaan ole pitkään aikaan postaillut tänne Iitasta mitään. Se johtui siitä, että ollaan lähinnä vain tehty maastolenkkejä ilman satulaa ja kerran käyty kentällä ravailemassa. Ja se että olen kaksi viikkoa vain maastoillut, johtuu siitä että Iitan silmä turposi aivan kiinni! Aamulla kun vein sen ulos, silmä oli normaali, mutta kun hain sen sisälle illalla, Iita ei saanut toista silmäänsä auki lähes ollenkaan. Pari päivää puhdistettiin sitä ja katsottiin että josko se menisi normaaliksi, mutta eihän se mennyt tietenkään. Kutsuttiin siis eläinlääkäri paikalle ja Iita rauhoitettiin silmän tutkimisen ajaksi. Naarmuja silmän pinnassa ei näkynyt, joten Iita sai kipulääkkeitä ja silmätipan jota ollaan laitettu neljä kertaa päivässä. Se ei tykkää yhtään tipan laitosta, antaa laittaa vaan jos on ruokaa nenän edessä siksi aikaa :D Ja jos käden laittaa silmän lähelle, se alkaa ravistaa päätään hirveästi.. Onneksi se nyt parani ja pääsin tänään ratsastamaan paremmin kaikissa askellajeissa. 

Iita kerää aivan _mielettömästi_ energiaa seistessään tarhassa, jos en liikuta pariin päivään niin se on jo aivan höyryperse.. Ja nyt kun liikutin ehkä kaksi kertaa viikossa niin huhhuh, voitteko kuvitella. Yhden kerran se karkasi aamulla, kun avattiin karsinan ovi. Se vain rynni ulos karsinasta, vaikka seisottiin sen edessä. Se suuntasi vain tallista ulos ja tietä kohti, kunnes juoksin perään ruuan kanssa. Onneksi se ravasi takaisin mun luokse, ja pistin sen suoraan tarhaan.. Se on ollut varustaessakin todella levoton, heti jos laittaa suitset niin se yrittää peruuttaa, nostaa päätään jne. Nyt alan kyllä ratsastamaan melkein joka päivä, menee hermot muuten molemmilla! :D

Tänään kun lähdettiin tietä pitkin kävelemään pellolle, Iita vain hirnui kokoajan ja pyörähteli aina ympäri, ja yritti lähteä vetämään toiseen suuntaan. Hyppäsin lopulta alas koska en halunnut aiheuttaa mitään vaaratilannetta, sillä kuulin auton tulevan toisesta suunnasta. Käveltiin noin sata metriä ja menin takaisin satulaan. Sitten pystyi kävelemään normaalisti eikä ollut ongelmaa?! Huoh, on se vähän hölmö tamma. 

Suunnattiin mahdollisimman tasaiselle pellolle jossa yleensä aina revitellään kovaa. Menin ympyrällä melkein kokoajan, sillä Iitalla oli kokoajan hirveä hinku lähteä kotiin päin. Laitoin täksi ratsastuskerraksi piuhat Iitalle, sillä halusin nähdä kulkeeko se eri tavalla. Aluksi Iita oli hyvin vahva suustaan, mutta kun hetken taivuttelin niin jo paljon parempi! Piuhat ovat sinänsä ihan hyvät, sillä unohdan yleensä ohjat ihan löysiksi jolloinka suussa ei ole kokoajan tuntumaa. Laitoin ne satulavyöhön kiinni koska mielestäni silloin hevonen kulkee rennompana kuin silloin jos laitan piuhat satulaan kiinni. Silloin Iita lähinnä vain lyhentää kaulaansa ja on vähän rullatun näköinen :/ Nyt se sai kulkea kaula pidempänä ja samalla piuhat ohjasivat sitä alemmas. En kuitenkaan pidä apuohjien käytöstä kovin paljon, sillä mielestäni ratsastajan tulisi osata ratsastaa hevonen eteen-alas ilman apuvälineitä.. Mutta tosiaan kun näin miten ammattilainen ratsasti Iitalla, tajusin että ei sitä päätä kukaan alas saa ennenkuin sen kaulan lihaksisto on tarpeeksi vahva. Ei kuitenkaan niistä sen enempää!

Otettiin pari kertaa lisättyä ravia, ja sitten nostettiin vaikeampaan suuntaan laukkaa. Kolmesti nostettiin väärä laukka, ennenkuin sain oikeat avut läpi. Ja se laukkahan oli aivan hirveää, suoraansanottuna :D Iita innostui ihan kamalasti ja lähti aluksi viemään minua, joka lähinnä vain nauratti minua, sillä sain hevosen pian hallintaan ja jatkettiin laukkaa. Kun vaikeampi laukka toimi, jätin sen sikseen, ja otettiin nostoja pysähdyksestä. Jotkut meni ihan hyvin, osa vähän huonommin. Kuten videosta näkee, niin aika hitaasti se pohkeeseen reagoi.. Ehtii mennä varmaan sekunti tai kaksi apujen annosta, ennenkuin se nostaa laukan. Olin silti ihan tyytyväinen, tästä on hyvä jatkaa. 





Tässä Iita hieman innostui ja säntäsi oikealle.. :D


11 kommenttia:

  1. Ei mitenkään pahalla, mutta ärsyttää kun leveilet kkk-ryhmässä teidän suhdetta ja laitat niitä kuvia missä rellestätte pellolla kaulanarulla. Eihän siellä kukaan sinua arvostaisi jos tietäisivät, että menet turpikset kireällä ja kannukset jalassa, etkä ole sellainen hevosenkäsittelijä kuin ryhmässä ihannoidaan. Voitko lopettaan tuon "valehtelun" ryhmäläisille? Uskottelet siellä, että olet toisinhevostelija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samaa olen miettinyt... :/

      Poista
    2. Kyllä olen sinne julkaissut kuviakin missä ratsastan kuolainten ja piuhojen kanssa? :D ja välillä menen kuolaimilla, välillä ilman. En minä aina voi ratsastaa kaulanarulla jos haluan kehittyä tai päästä esim kilpailemaan :)

      Turpis ei ole kireällä vaan niin että sormet menee sinne väliin :D Ihan vaan vinkki viitosena että ei kukaan ota anonyymien kommentteja tosissaan, joten voit nimesi kertoa niin voidaan jutella lisää? Hevoseni ei kärsi vaikka ratsastaisin kannuksilla tai turparemmillä, kaulanarulla ratsastaminen kehittää suhdetta hevoseen ja mielestäni ollaan kehitytty todella paljon. En aio ratsastaa silti kuolaimetta koko ajan :)

      Poista
    3. Niin ja lisään vielä että tuskin meidän olisi mahdollista mennä kaulanarulla jos en olisi tehnyt mitään luottamus suhteen eteen.. Olisit nähnyt hevoseni vuosi sitten niin ymmärtäisit että ollaan voitettu itsemme ja tehty paljon työtä nykyisen tilanteen eteen. En minä siellä ryhmässä paskaa puhu vaan kaikki mistä kerron, on tapahtunut ja totista totta. Jos olet kateellinen niin valita jossain muualla kuin täällä blogissani, sillä en kirjoita tänne siksi että ihmiset voivat tulla kommentoimaan asiaa josta eivät tiedä yhtään mitään :)

      Poista
    4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    5. Voi miten nää anonyymit aina vaan jaksaaki valittaa ;D mut teidä meno näytti tosi kivalta!

      Poista
  2. Mikä tuon videon biisin nimi on? :) Ihania kuvia! :3

    VastaaPoista
  3. Elli älä välitä ihmisistä joilla tuntuu olevan enemmän sanottavaa kuin mitä heillä on tietoa asioista.

    Turha heille on mitään selitellä...heillä on vain heikko itseluottamus ja jollekkin on vaan pakko päästä vinkumaan asioista. Olen itsekin kkk-ryhmässä ja valittaja taitaa olla jokin lyhytkatseinen ihminen kyseisestä ryhmästä.

    Olen minäkin hevosenrääkkäjä joidenkin mielestä ja jopa minäkin julkaisen blogia hevostelusta. Katsotaan milloin sinne tullaan valittamaan asioista kun muut ovat niin paljon viisaampia kuin me, jotka hevosemme omistetaan :)

    T: Marja Blomberg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhah jep :) Kyllä me omistajat tiedetään aina parhaiten omat hevosemme, ja mikä niille on parhaaksi. Vaikka blogia kirjoitankin ja jaan tänne suuren osan touhuistamme, eivät lukijat silti tiedä kuin murto osan siitä, millaista elämämme on ja millainen hevonen minulla edes on.

      Poista

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksymisen jälkeen.

Jos tahdot lähettää negatiivisen kommentin, perustelethan mielipiteesi hyvin, ja kerrot miten voisimme parantaa. Jokainen tekee virheitä, myös minä. En julkaise kommentteja joita ei ole perusteltu / jotka ovat ilkeitä.