Moikka, ollaankin Iitan kanssa hypätty viimeksi kisoissa, eli onhan siitä jo jokusen viikkoa. Eräs toinen Elli tuli pitämään minulle ja Tiialle estetunnin, jossa harjoiteltiin ns. teknistä rataa. Siellä oli varsinkin meille tosi tiukkoja kurveja ja lyhyitä lähestymisteitä.
Aluksi verkattiin molemmat hevoset niin, että nostettiin jalkkarit kaulalle ja otettiin paljon siirtymisiä. Tein itse Iitan kanssa niin, että ravasin lyhyet ja pitkät sivut, mutta otin pysähtymisen aina pitkän sivun keskellä ja peruutin pari askelta. Peruutuksesta piti nousta suoraan ravi. Tehtiin myös paljon ympyröitä ja yritettiin saada heppoja taipuvaisemmiksi. Iita näköjään muisti vielä viimekerran kun mentiin piuhoilla, ja alussa taipui tosi nätisti, sekä piti päätään alempana kuin normaalisti.
Meidän "radassa" oli neljä estettä. Ensimmäisenä piti hypätä pinkki ristikko, jonka jälkeen kierrettiin laukassa kentän toiselle puolelle ja hypättiin vinosti oleva sininen ristikko. Tuo ristikko oli meille tosi vaikea, koska piti osata ratsastaa todella tiukka kurvi, tai ajautui tosi vinoon ennen estettä. Hevosta ei oikein ehtinyt suoristaakkaan, jos pienenti kurvia. Sen jälkeen piti hypätä uudelleen pinkki ristikko ja hypätä toisella sivulla oleva sarja. Välissä oli 1-2 askelta, koska minulla oli poni alla, jouduin ratsastamaan joko tosi paljon eteen tai jarruttaa ja pienentää askelta. Mentiin yhdellä askeleella, jonka takia Iita hyppäsi vähän turhan kaukaa välillä.
Tähän kuvaan tuli vahingossa vähän liikaa kontrastia.. :D |
Iitalla on hupsu tyyli hypätä.. |
Esteet meni loppujen lopuksi ihan hyvin, vaikka alussa meinasi oikeasti mennä hermo kun en saanut nostettua laukkaa oikeaan kierrokseen.. Ja aluksi tultiinkin aika kolinalla.. Heh. Niin siinä käy kun pistää kouluhevosen sekä ratsastajan hyppäämään. Iita kuitenkin on innoissaan hyppäämisestä ja oikein imee esteelle. Valitettavasti se kyllä väsyykin aika nopeasti, sillä on niin huono kunto.. Lopussa saikin hoputtaa eteen aika reippaasti!
Loppuverkattiin ihan vaan kevyessä ravissa pitkin ohjin, jonka jälkeen lähdettiin kävelemään kotiin peltoja pitkin. Kylmäsin Iitan jalat nopeasti ja laitoin sille fleeceloimen päälle, ja ponit pääsivät vielä pariksi tunniksi ulos syömään heiniään. Illemmalla otettiin ne sisälle ja saivat vielä yhden annoksen heinää karsinaan.
Tänään ajattelin käydä ihan vaan maastossa palautuslenkin, ja käyn varmaan kentällä harjoittelemassa sitä oikeaa laukkaa.
Tänään ajattelin käydä ihan vaan maastossa palautuslenkin, ja käyn varmaan kentällä harjoittelemassa sitä oikeaa laukkaa.
80 cm |
Vaikka et halunnutkaan kommenttiani (en tarkalleen muista mitä siinä luki, mutta ehkä yhdistät tämän viestin siihen) viime postaukseen näkyviin, niin unohtui loppuun vielä lisätä, että olet tehnyt todella upeaa työtä ponisi kanssa ja teillä on selvä luottamus :)
VastaaPoista