maanantai 21. lokakuuta 2013

Meille satoikin kerralla kunnolla


Teen nyt tälläisen lyhyen postauksen tähän väliin, pian taas tulossa videota/kuvia Iitan kanssa touhuiluista. Käytiin taas Tiian kanssa tallilla liikuttelemassa Vikke. Tuona päivänä ja yöllä oli alkanut lumisade, aivan yhtäkkiä varoittamatta. Aamulla lunta olikin jo monia senttejä.. ja edelleen pyryttää. Kaikki hepat olivat ihan märkiä kun päästiin tallille, joten harjattiin vain vikke ja lähdettiin juoksuttamaan sitä aitaukselle. Kovaahan se pinkoi! Tiia juoksutti ja minä räpsin hulluna kuvia, joista pari saatte tähän nyt nähtäväksi.
Iitalle laitetaan vissiin lähiaikoina hokit jalkoihin, mutta nyt sillä ei ole ollut ollenkaan kenkiä. Toivotaan että mahd. pian, ettei liukastele ratsastuksessa/liinauksessa. Olisi hauskaa myös irtojuoksuttaa tammaa, mutta en tiedä missä sellainen mahdollisuus sitten olisi, koska kenttämme ei ole kokonaan aidattu. 
Olette tuonne kyselyyn laittaneet että toivoisitte videopostausta, joten koitan saada sellaisenkin joskus kuvattua.. Ja ajattelin myös postausta Iitan varusteista, myöhemmin ehkä minun omista varusteistanikin. Jos käy hyvin, menen huomenna tallille koska olen hieman kipeä ja aion jäädä kotiin (:D) ja siinä ois hyvä sauma. Mutta joo, pitää ensin suostutella tuo mamma mukaan. 
Mulla alkaa työssäoppiminen keskiviikkona, ja se kestää kolme viikkoa. Olen töissä Hotelli- ja ravintola Savoniassa Kuopiossa. Tervetuloa moikkaamaan siis sinne jos pääsette jossain vaiheessa! En ehdi niin usein tallille tuon jakson aikana, joka tarkoittaa että postauksiakaan ei tule ihan joka päivä.. Mutta ajattelin käydä jollain kunnon ratsastustunnilla isommalla tallilla, jos enää uskaltaudun sinne. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksymisen jälkeen.

Jos tahdot lähettää negatiivisen kommentin, perustelethan mielipiteesi hyvin, ja kerrot miten voisimme parantaa. Jokainen tekee virheitä, myös minä. En julkaise kommentteja joita ei ole perusteltu / jotka ovat ilkeitä.