Ajattelin tehdä hieman erilaista postausta, ja jatkossa näitä tulee varmaan lisää (jos lukijat eivät ole asiasta aivan eri mieltä?). Toissapäivänä piirtelin tälläistä arabialaista, josta tulikin ihan suht kiva. Tein tämän työn ilman mallia, joten yksityiskohtia ei tullut niin paljon kuin olisin halunnut..
Yllä olevassa kuvassa aloitin tekemällä vain äärirajat hevoselle, ja sitten aloin yksinkertaisesti vain värittämään sitä. Aloitan aina vaaleilla sävyillä, eli väritän kohdat, joihin "aurinko osuu" ensimmäisenä. Tässä tapauksessa siis käytin ensin aivan vaalean beigeä pastellikynää ja tein aluksi vain kaulan alueen. Kun koholla olevat pinnat oli väritetty, otin vastapainoksi aivan mustan sävyn. Vedin ohuet mustat viivat varjokohtiin ja levitin niitä hieman. Mustan molemmille puolille levitin aivan tummanruskeaa, jotta varjoista tulisi ns. pehmeämpiä.
Kun siirryin päähän, otinkin sävyt juuri toisinpäin - eli piirsin tummilla sävyillä ensimmäisenä ja viimeiseksi levitin varoen vaaleat sävyt. Käytin työssä myös punaista ja ripauksen keltaista väriä, niitä tosin todella vähän. Punainen varsinkin on niin vahva sävy, että sitä ei tarvitse laittaa kuin ihan vähän ja tuntuu että se hyppää silmille. En osannut päättää millaisen harjan tekisin tälle hevoselle, joten piirsin sille ihan simppelin ratsutukan. Tuntuu että kaikille arabialaisille piirretään aina pitkä hulmuharja, joten halusin hieman erottua.. Heh. Otsatukasta tuli kyllä aika mitäänsanomaton, mutta en jaksanut enää sitä muokata. Korvat piirsin liian pitkiksi ja niitä sitten jälkeenpäin yritin pyyhkiä ja lyhentää. Jotenkin ne näyttivät luonnosvaiheessa paljon kivemmille kuin värin kanssa. :D
![]() |
Aikalailla viimeisiään vetelevä työ - harja piirretty, kaikki yksityiskohdat tehty jne. |
![]() |
Valmis työ - hevosen korvia lyhennetty, väriä lisätty runsaalla kädellä, silmä tehty valmiiksi ja tausta kumitettu puhtaaksi. |
Kiinnostaako teitä jatkossa tälläiset postaukset?
Haluaisitteko videota (esim. näin piirrän hevosen..)?
Ideoita saa heittää!
Wou, oot taitava :)
VastaaPoistaKiitän! :)
PoistaOon vähän taitavampi
PoistaGood for you! :D
PoistaVitsi miten hieno!
VastaaPoistaPakko kommentoida miten upea banneri blogissa on tällä hetkellä. Laukkaavat jalat tuovat aikas upean tunnelman. :)
Kiitos ja kiitos! :) itse en ole vieläkään banneriin tyytyväinen, laatu jotenkin meni ihan pilalle kun latasin sen bloggeriin.. :/ mutta olkoot nyt siinä jonkin aikaa :D
PoistaTodella hieno teos! :)
VastaaPoistaKiitos :)!
PoistaMillaiset pastellikynät sulla on käytössä? :) Tekisi myös mieli opetella öljypastelleilla piirtämään mutta en ole mitään hyviä ja edullisia ole löytänyt.
VastaaPoistaMulla on Derwentin vahapastelli liidut :) Ölypastelleista en tykkää yhtään..
PoistaOi miten upea työ! <3 Ja mielellään katselisin jotain piirtämisaiheisia postauksia ;)
VastaaPoistaKiitos paljon :) Pitää koittaa toteutella jossain vaiheessa!
Poista