Joulukalenteri - luukku 4

HEVOSEN OMISTAJAN ARKEA..

Mietiskelin bussimatkalla kovasti, että mistä kirjoittaisin neljänteen luukkuun. Päätin kertoa elämästäni hevosenomistajana - mitä haasteita se tuo tullessaan, mikä siinä on kaiken arvoista.

On sunnuntai-ilta, katson netistä lukujärjestystäni. Aamulla koulu alkaisi kahdeksalta, loppuisi viideltä. Kuinka ihanaa.. Asetan herätyskellon herättämään minut viiden aikaan, jotta ehdin käymään suihkussa, laittamaan itseni valmiiksi, ja ennenkaikkea pistämään hevoset ulos, ruokkimaan ne ja kantamaan vedet pihalle. Bussi lähtee klo 7, eli tuolle kaikelle on aikaa kaksi tuntia. Bussiin nukahdan aina. Koulupäivään sisältyy ripaus psykologiaa,  äidinkieltä, paljon tietokoneella istumista ja laskentaoppia. Päivän päätteeksi kävelen 20 minuutin matkan bussiasemalle ja odottelen seuraavaa linja-autoa. Jälleen olisi tunnin bussimatka edessä. Laitan herätyskellon soimaan juuri ennen pysääkkiäni, jos nukahdan. (Nukahdan aina.. :D)

Kun jään omalle pysääkilleni, odotan että äiti tulee hakemaan minut. Meille on 5 km matka pysäkiltä. Kello on vähän yli 6, joten syön nopeasti jääkaapista jotakin ja istahdan sohvalle hetkeksi. Kun kello napsahtaa 7 kohdalle, lähden tekemään iltatallin. Siivoan Iitan karsinan, työnnän kottarit pellon toiselle puolelle - joka oikeasti on rankempaa kuin salitreeni.. Ihan kamalaa! Sen jälkeen haen paalista kaksi säkillistä heinää, pistän yhden säkin karsinaan, laitan kivennäiset myös sinne. Haen Iitan sisälle, jonka jälkeen kannan sisältä pari sankkoa vettä karsinaan. Tadaa, päivä pulkassa. Kello on noin 8 kun olen valmis, ja sen jälkeen minulla on vähän aikaa istua vaikkapa tietokoneella tai katsoa televisiota. Teen tämän saman joka päivä! Toki joskus on lyhyempiä koulupäiviä, mutta meillä on tosi paljon pitkiä päiviä. Nyt jos joku ystäväni vielä sanoo, että "miksi et muka ehdi tulemaan kaupungille mun kanssa?" niin argh. Oma hevonen saattaa olla myös syy siihen, että erosimme poikaystäväni kanssa. Aikaa ei vain oikeasti ole. Olen myöskin niin henkisesti kuin fyysisesti loppuunkulunut näillä viikoilla, joilla on 6-9 tunnin koulupäiviä.. 

Jos joku alkaa nalkuttamaan minulle siinä mielentilassa, niin varmasti räjähdän! Ja monet ovat sen jo saaneetkin kokea, valitettavasti. Väsymys painaa aina, kun viikonloppuisinkaan ei pysty nukkumaan pitkään. Olisipa helppoa pistää hevonen täysihoitotallille, mutta se on rikkaitten puuhaa. Ikinä ei olisi rahoja sellaiseen.

On kuitenkin paljon asioita, joiden takia kestän väsymyksen ja vastoinkäymiset. Jos näitä asioita ei olisi, tyytyisin erittäin mielelläni pelkästään vuokraamiseen tai ratsastustunteihin. 

.. Kun menen aamulla talliin, ja Iita makaa karsinassaan, eikä hievahdakkaan vaikka touhuan vieressä
.. Kun pääsee revittelemään ihan täyttä laukkaa pitkälle tienpätkälle hymy korvissa
.. Kun saa antaa pusuja omalle hevoselle joka ikinen päivä
.. Kun saavuttaa jotain uutta, näkee eron entiseen
.. Kun voi lähteä pimeällä yksin maastoon, ja ajatella että mikä aarre minulla onkaan, kun se astelee tyynen rauhallisesti ja kuljettaa minut minne tahansa
.. Kun näen hevoseni laukkaavan tarhassa kaverinsa kanssa
.. Kun näen, että hevonen on hyvinvoiva ja onnellinen
.. Kun se hirnuu joka ikinen kerta, kun kävelen tarhojen ohitse
.. Kun tiedän, että meillä on vielä paljon yhteistä aikaa jäljellä
.. Ja tietenkin koska rakastan.