torstai 27. marraskuuta 2014

Päivitystä pitkästä aikaa..

Näyttääpä se pienelle ponille!
Minusta tuntuu että en ole kirjoitellut tänne oikeasti ikuisuuteen. Vaikka en ole kirjoittanut, olen kuitenkin liikuttanut Iitaa suht paljon. Ollaan menty kentällä, sillä kaikki sänkkärit nyt käännettiin nurin eikä niille ole enää mitään asiaa mennä. Kun oli pakkaset, kentän pinnalla oli onneksi lunta, joten pystyttiin menemään käynti-, ja ravityöskentelyä ympyrällä. Silloin lähinnä pyrin pitämään sen sisäsilmän näkyvissä kokoajan ja pitämään temmon yllä samaan aikaan kun taivuttelin. Iitalle on osoittautunut hankalaksi ravissa taipuminen. Se taipuu ravissa hienosti, mutta silloin se laahustaa ja ei millään mene eteen sopivaa vauhtia. 

Kävin yhtenä päivänä hieman shoppailemassa Satulavyössä kuopiossa, ja ostin sieltä kiinteät hokkikengät Iitalle. Kappas kummaa, sitten lumi ja jää katosikin. Noh, kengittäjä tulee anyways kahden viikon sisään, joten saadaan vähän pitoa tuleville paukkupakkasille. Parisen päivää sitten oli tosi hankala liikkua, kun Iita veti melkein persiilleen joka mutkassa. Silloin en oikeastaan ratsastanut, mutta jo talliin taluttaminen teki tiukkaa. 

Tänään päätin ratsastaa hevosen ihan kunnolla hikeen, koska kenttä oli vihdoin hyvässä kunnossa! Alkulämppäsin ihan hetken käynnissä ja ravasin molempiin suuntiin. Pyysin myös peruuttamaan eri kohdissa, ja peruutuksesta pyysin aina suoraan raville. Ravin tempo piti olla reipas, joten en ruvennut taiteilemaan sitä päätä oikeaan kohtaan, vaan keskityin pelkästään siihen että Iita liikkuu omasta tahdostaan reipasta ravia. Aloitin laukkatyöskentelyn jo melko aikaisin, sillä ajattelin että teen sitten sen jälkeen pidemmän raviväännön ja pitkät loppukäynnit. Aloitin vaikeammasta laukasta. Ensimmäiset nostot olivat vääriä, joten päätin tehdä voltin tai niinsanotun avotaivutuksen aina ennen nostoa. Kun tein niin, alkoi nousta oikeita laukkoja. Laukkasin aina kaksi isoa ympyrää ja ravin kautta tein uuden noston. Lopulta ne meni oikein hyvin!

Laukkasin myös ns. helpompaan suuntaan, joka olikin paljon vaikeampi tänään.. Laukka oli hyvää mutta ei pysynyt yllä, joten nostin jalkkarit ylös että sain paremman pohjetuntuman. Ensimmäistä kertaa Iita jopa taivutti kaulaansa ja runkoaan laukassa ympyrällä! Lopetin siis siihen, ja taputin hevosta. Otin tuon jälkeen vielä ravia ja taas pyrin pitämään sen sisäpuolen silmän näkyvissä. Mentiin myös avoja ympyrällä ja väistättelin myös pari kertaa herätelläkseni hieman. Loppukäynnit mentiinkin tietä pitkin kotia kohti. :)


Mites teillä, joko on hokit hevosilla jaloissa? 

2 kommenttia:

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksymisen jälkeen.

Jos tahdot lähettää negatiivisen kommentin, perustelethan mielipiteesi hyvin, ja kerrot miten voisimme parantaa. Jokainen tekee virheitä, myös minä. En julkaise kommentteja joita ei ole perusteltu / jotka ovat ilkeitä.