
Suoraan sanottuna aion jatkaa herkuttelua ainakin vielä tosi pitkään! Minusta on oikeasti tullut ihan suklaa-addikti.. Ja sen näkee kyllä sitten vartalossa.. Mutta noh, en jaksa murehtia sellaisia ;) Treenaamiseen haluan keskittyä ennenkaikkea. Iitalta täytyy saada kesämaha pois, ja lisää lihasta kehiin. Siltä on ehkä hieman kadonnut lihakset, kun en ole pariin kuukauteen kunnolla pystynyt ratsastamaan, ihan säiden ja koulun takia.
Tavoitteena olisi ruveta keväällä tai lopputalvesta käymään valmennuksissa tuossa naapuritallilla. Kunhan saadaan porukka kasaan niin ongelmia ei ole.
Haluaisin saada Iitan laukkaamaan hyvin molempiin suuntiin, ja että päästäisiin muutenkin eroon siitä toispuoleisuudesta. Iita oli aivan mahtava laukassa eilen, kaikki nostot onnistuivat niin hyvin! Eiköhän se siitä pikkuhiljaa ala sujumaan. Olisi aivan unelmaa päästä käymään maneesilla.. Siellä pääsisi oikeasti harjoittelemaan laukkaa, ja pohja olisi tasainen sekä pehmeä.
Tavoitteena olisi myös varmasti touhuta enemmän Murun kanssa. Muru on ruvennut karkailemaan minulta, ja muutenkin taluttaessa on vähän riiviö.. Haluaisin opettaa sille liinauksen, jotta sekin pystyisi liikkumaan muutenkin kuin käynnissä. Toki voisihan sitä irtojuoksuttaa, mutta meidän tarhat on sellaisessa kunnossa että ei siellä hepat tykkää varmasti juoksennella.. Tai no Iita kyllä laukkailee aina, mutta Muru raukan jalat on niin pienet, että se uppoaa joka kuoppaan ja kaatuu rähmälleen! Kaikista eniten talvessa odotan sitä, että pääsen laukkaamaan hangessa Iitalla. En viimetalvena päässyt laukkailemaan kuin sellaisessa 20 cm lumihangessa, joten nyt haluaisin kunnon hankeen jossa heppa saisi tehdä töitä! Joten kaikki sormet pystyssä toivon nyt paljon lunta tänne itä-suomeenkin!
Kertokaa toki ehdotuksia joulukalenteriin?
Mitä te teette joulukuussa?
Yks ois joulukuvauksia ja tallin korsitelua tms :)
VastaaPoistaJoulukuvaukset toteutan heti kunhan tulee lunta! Mutta tuo tallin koristelu olisi kyllä hyvä idea :)!
Poista