perjantai 31. lokakuuta 2014

Pimeä video ja uusi vuokraaja

 
Tämä video kuvattiin tänään, ja tätä ennen ehdin ratsastella käynnissä ja ravissa puolisen tuntia. Iita oli tuolloin oikein kiva ja rento, mutta sitten Tiia haki hevoset sisälle, jonka jälkeen Iita kulki melko jäykähkönä ja höselti vain. Ja sitä näkyy videollakin vähän.. Laukkoihin olin tyytyväinen, nousi vain yksi väärä laukka vaikeampaan suuntaan! Kun sain oikean laukan, kehuin tammaa ja ei otettu niitä sen enempää. 

Iita sai nyt siis itselleen vuokraajan, Riikan, joka on melkein saman ikäinen kuin minä. Riikka sai kulkemaan Iitan tosi hienosti ravissa, vaikka kentän pohja oli aika huono.. Laukassa on vielä hiomista, mutta tänään se kulki pehmeällä pohjalla paremmin :) Hän käy kerran tai kahdesti viikkoon, ja lähinnä ratsastaa koulua. Ja niinkuin viimepostauksessa sanoin, en hanki vuokraajaa siksi että minulla ei olisi aikaa hevoselleni. Minulla nimenomaan sitä aikaa on, kun en muuta oikeastaan teekkään kun ole tallilla. En pysty viettämään aikaa kavereiden kanssa paljonkaan, koska asutaan näin korvessa.. Enkä harrasta mitään muutakaan. Joten hevoset on elämäntapa tällä hetkellä, ja toivottavasti pysyykin! Iitalla ratsastan joka päivä, vaikka en niistä postauksia aina jaksa tehdä/en saa aina kuvia. Kun Riikka käy ratsastamassa, hän auttaa tallitöissä ja samalla saadaan vähän rahaa hevosten ruokiin ja karsinan kuivikkeisiin. :)



4 kommenttia:

  1. Tuleeko hevoselle liian raskasta, jos sitä liikuttaa yksi ihminen seitsämän päivää viikossa ja toinen kaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iita liikkuu 6 kertaa viikossa, 1-2 kertaa on Riikan ja mulle jää loput 4-5. :) Siis yhden tunnin päivässä, kuusi kertaa viikossa. Ymmärsit vissiin vähän eri tavalla :)

      Poista
    2. Jaa... Ymmärsin tästä "Iitalla ratsastan joka päivä, vaikka en niistä postauksia aina jaksa tehdä/en saa aina kuvia" lauseesta noin.

      Poista
    3. Jep, kirjoitin sen vähän oudosti kyllä :) Mutta toisaalta liikkuuhan ratsastuskoulujenkin hevoset parhaimmillaan sen 3 tuntia joka päivä, eli 21 tuntia viikossa, joten ei tuokaan 9 tuntia viikossa olisi kovin paljon ;)

      Poista

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksymisen jälkeen.

Jos tahdot lähettää negatiivisen kommentin, perustelethan mielipiteesi hyvin, ja kerrot miten voisimme parantaa. Jokainen tekee virheitä, myös minä. En julkaise kommentteja joita ei ole perusteltu / jotka ovat ilkeitä.