Pitkästä aikaa tulee tänne bloginkin puolelle jotakin! Iitan silmä on ollut turvoksissa, valon arka eikä saisi olla tuulessa ollenkaan.. Joten en viiteen päivään ratsastanut sitä, ennenkuin eilen. Eilen käytiin sitten pellolla hieman ottamassa virtaa pois, ja sitä kyllä riitti! Koskaan en ole joutunut jarruttamaan ravissa noin paljon :D Laukassa sama juttu, ja olisi halunnut laukata ihan omia teitään eikä ympyrällä.. Lopuksi annoin sen kaasuttaa ihan täysillä yhden pitkän suoran.
Tänään kävin Johannan silmien alla ratsastamassa pitkästä aikaa. Viimeksi kävin kesällä siellä Vuokko Porthanin valmennuksessa, mutta sen kummemmin en olekkaan Johannan hevosilla mennyt. (paitsi ennen Iitaa 9 vuotta ratsastelin tuolla)
Olin toivonut Juttaa, ja sainkin sen onneksi. Snövit olisi ollut minulle liian helppo, ja Pinni taas liian vaikea, koska en osaa ratsastaa enää isoliikkeisillä hevosilla. Aika noloa, mutta niin se on, kun tottunut menemään vain omalla pullaponillaan jonka liikkeet on niin tasaiset. En osannut päättää haluanko koulu vai estetunnin, joten yhdistettiin vähän molempia. Koulupainotteisena se kuitenkin pysyi, koska mentiin vain välillä pari kertaa puomeja. Jutta tuntui heti todella etupainotteiselle, välillä sai ihan kiskaista sen pään ylös sieltä 'maasta'. Tunnilla harjoiteltiin laukkaa ympyrällä, sekä hiottiin mun istuntaa - lähinnä katsetta ja jalkoja. Johanna sanoi että istuntani on kehittynyt huimasti, ja että pidän kädet hyvin paikallaan ja istun satulassa paremmin. Katse on heikoin kohtani, aina jään tuijottamaan sitä hevosen niskaa.
Meni kuitenkin hyvin siihen verrattuna että en ole mennyt muilla hevosilla aikoihin. Kokeiltiin myös pohkeenväistöjä loivalla kiemurauralla, jotka meni lopuksi ihan ok, kunhan napautin pari kertaa pohkeen taakse raipalla. Jutta on sen verran vielä projekti, että väistöt menivät siihen nähden kuulema oikein hyvin.
Liian pitkät ohjat.. |
Ihana tuo poni ja hienoja kuvia! :3
VastaaPoistaKiitti ! :)
PoistaOon aina toivonu et saisin koittaa Vuonista ja toi on kyllä ihana!♥
VastaaPoistaJutta on pallero :) mutta oikein kiva ratsastaa.
Poista