lauantai 16. elokuuta 2014

Miten voi olla näin huono tuuri?

Eilen kun ratsastin Iitan läpi, se alkoi viskelemään laukassa ja ravissa pukkeja vaikka en koskettanut edes pohkeilla kylkeen.. Noh, se varmaan siinä ryminässä onnistui venäyttämään jalkansa jotenkin, ja alkoi ns. ontumaan vasenta etujalkaansa normaalissa sekä vähän kerätymmässä ravissa. Otin heti satulan pois ja kokeilin mennä ilman satulaa, että johtuisiko se linkuttaminen siitä. Mutta ei, se jatkoi ontumista. Lisätyssä ravissa ja käynnissä ei ollut mitään ongelmaa, vain se normaalia hitaampi ravi sai tamman reagoimaan. 

Pistin varusteet siis takaisin ja lähdettiin kotia kohti kävelemään. Laitettiin etujalkoihin linimenttiä tallilla ja vielä kotona pistin jokaiseen jalkaan ja vähän ylempiin lihaksiin kylmägeeliä. Hevoset laitettiin talliin, että Iita ei rasita jalkojaan niin paljon kuin tarhassa. Aamulla kaikki näytti kuitenkin nyt ihan hyvälle, joten Vuokko P. tulee ratsastamaan Iitan läpi. Toivon mukaan se ei ala nyt sitten linkuttamaan kun päästään kentälle..




Voisko joku tulla ja tehdä jotain tolle mun ryhdille?!





Olen hurja ralliponi!

Ratsastin myös vähän aikaa kaverini ylläpitohevosta Vilmaa, ja vitsi että olin hukassa siellä selässä! Alussa tuntui taas että siitä ei tule yhtään mitään, mutta loppuakohden tajusin, että miten sitä pitaa ratsastaa. Vilma kulki mukavan rennosti sitten lopussa, josta Tiia ei tietenkään ottanut kuvia.. :D Eli kuvat on ihan alusta otettuja, jolloin heppa vielä vähän puski sisäpohjetta vastaan ja ei pysynyt tuntumalla. Vilmaa käyn varmaan viikolla ratsastamassa kerran, sillä Tiia asuu koulunsa takia kauempana, eikä näin pääse ratsastamaan viikolla. > Vilma kerää energiaa.. 

Ihastuin Vilmaan tosi paljon, sillä se ei ole lainkaan eteenpäinpotkittavaa mallia! Ja se on todella herkkä istunnalle, huomasi että ei tarvinnut kuin ajatella, niin se teki mitä ajattelin. Todella haastava se oli ratsastaa, omalla tavallaan.



Ilmeestä voitte päätellä kaiken... :D




4 kommenttia:

  1. Toivottavasti siinä jalassa ei ole mitään vakavempaa... Hienon värinen hevonen tuo Vilma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljastui että kaviot ovat liian lyhyet etusissa. Elikkä iita saa kengät jalkaansa! Ja Vilma on erikoisen värinen :)

      Poista
  2. Itse olen nähnyt tuon Tiian ja Vilman Peikkometsän ratsastuskoulussa estekisoissa :) ja on kyllä nähtävästi herkkä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahh joo olin sillon kans siellä ;) On kyllä todella herkkä, toimii lähinnä vaan ajatuksen voimalla.. :D

      Poista

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksymisen jälkeen.

Jos tahdot lähettää negatiivisen kommentin, perustelethan mielipiteesi hyvin, ja kerrot miten voisimme parantaa. Jokainen tekee virheitä, myös minä. En julkaise kommentteja joita ei ole perusteltu / jotka ovat ilkeitä.