Vuosi yhteistä taivalta takana, ja monta edessä..

Tästä sitä vaan sitten lähdettiin. Vieläkin Iitalla tuntuu olevan pieniä muistoja takaraivossaan tuosta ajasta.. Hevosella oli kaksi vaihdetta - paikoilleen juuttuminen sekä hirveätä kyytiä juokseminen. Ja ratsastaja oli tietenkin nykytilanteeseen verrattuna selässä aivan kauhusta kankeana :D Mutta koska itsepäinen olin niin sieltä en silti alas tullut.. Eikä hevonenkaan kyllä periksi antanut ihan heti parin ratsastuksen ja maastakäsittelykerran jälkeen.

Nykyään mulla on kuitenkin mitä mahtavin tamma. Maastoon lähteminen ei ole enää vaikeaa, ei edes yksin. Siellä voi huoletta mennä kaikkia askellajeja, vaikka ilman kuolaimia. Yksin oleminen ei muutenkaan enää tuota ongelmaa.. Kentällä ja tallissa ei tarvitse pyöriä ja hirnua muiden perään. Hepallakin on vaihteet tulleet monipuolisemmaksi.. Osaa kävellä, ravata ja laukata nätisti, esteetkin on tullut pikkuhiljaa tutuksi. 

Kaikki alkoi sujua, kun otin Iitan ylläpitoon. Alussahan se oli aivan kamalaa, näin suoraan sanottuna. Hevonen juoksi vaikka puuaidoista läpi halutessaan, tuhosi karsinaa öisin, kaatoi vesiastiat (kunnes köytin ne kiinni seinään..), Iitaa ei voinut edes taluttaa talliin ilman että se yritti juosta ylitseni. Ruoka oli sen ainut elämä, sen eteen se teki mitä tahansa. Pian aloin ymmärtämään että madot aiheuttivat sitä ruuan himoa, ja Iita sai matokuurin. Pian heinää alkoi jäädä karsinan pohjallekkin, vaikka aiemmin se imuroitiin putipuhtaaksi. Vaikka Iita haastoi mut todenteolla joka päivä, osoitti se silti jonkinlaista ymmärrystä mua kohtaan. Joka kerta, kun kävelin sen karsinan ohi, se oli portilla ja hirnahti, ihankuin kysyäkseen että "Hei äiskä minne oot menossa, etkai vielä lähde?". Välillä istuskelin sen karsinan nurkassa ja katseltiin sitten toisiamme jonkun aikaa, kunnes totesin että mun on pakko lähteä välillä nukkumaan.. Koulusta suoraan tallille ja 8 aikaan kotia. Niin se meni joka päivä. (Olisin pidempäänkin mielelläni tallilla, mutta kotona kuuluu valitusta että minua ei koskaan näy)

Tiesin että Iita olisi minulla vain puoli vuotta, mutta päätin että hitaasti hyvä tulee. Rupesin menemään välillä ilman kuolaimia ja satulaa, otettiin ihan rennosti. Käveltiin maastakäsin maastossa, teitä ja peltoja pitkin. Ajatuksissani olin kuitenkin jo päättänyt ostaa Iitan, vaikka äiti minulle kovasti ennen ylläpitoa toitotti, että sitä ei sitten osteta.

Mutta hei, tässä sitä ollaan! Minulla on vihdoinkin oma hevonen, 8 vuoden unelmoinnin ja ronkumisen jälkeen. Kaikki on nyt paljon helpompaa, kun on oma talli ja Iitallakin mieluinen tarhakaveri. 

 

Cause all of me, Loves all of you
Love your curves and all your edges
All your perfect imperfections

Give your all to me, I'll give my all to you
You're my end and my beginning
Even when I lose I'm winning

There's a ripped off cord, to my TV screen
With a note saying - I'm not afraid to dream

Living how we wanna, speeding through the life
Crazy Something Normal
We don't need advice

Living in the color, there's no black and white
Crazy Something Normal, we're Taking off tonight