perjantai 25. heinäkuuta 2014

Vuokko Porthanin valmennus


Heippa, tänään me päästiin Iitan kanssa vihdoinkin Vuokon valmennukseen. Aiemmin kävin katsomassa kun hän valmenti, joten päätin että meidänkin on päästävä. Ennen kuin lähdin, juotin Iitalle paljon vettä ja melassia, sillä lämpätila hipoi samaa kuin saunassa.. 

Varustin Iitan aika kiireellä, koska kaikki tavarat olivatkin jotenkin hukassa. Satulavyö sekä jalustinhihnat & jalustimet olivat hukassa.. Lopulta tajusin että jalustimet olivat toisessa satulassa ja kaivoin sen satulavyönkin jostakin korista. 

Iita oli varustaessani sitä jo aivan hikinen takaa, joten yritin viilentää sitä kaikin keinoin. Lähdettiin pian kävelemään peltoja pitkin kentälle, ja kun päästiin tallin pihaan, kävin vielä juottamassa Iitan ja se sai seista hetken viileämmässä. 




Niinkuin näkyy, mullahan ei ole jalustinta jalassa...
Vuokko tulikin jo kun me mentiin verkkaamaan, ja odotteli autossaan siihen asti että saatiin käveltyä pari kierrosta. Aloitettiin isolla pääty-ympyrällä, jossa piti saada hevonen taipumaan kokoajan sisälle. Aluksi minä, sekä Vuokko, molemmat oltiin varmastikkin aika kauhuissaan siitä, miten Iita ei ollutkaan niin taipuisa. Kun saatiin tamma taipumaan käynnissä sisällepäin, otettiin samaa tehtävää kevyessä ravissa. 

Kevyessä ravissa tehtävä vaikeutui minulle itselleni, ja siksi se ei heti onnistunut yhtä hyvin kuin käynnissä. Kun sain tehtyä pari pienempää ympyrää, alkoi Iita ravissakin taipumaan pätkittäin oikein kivasti. 

Tehtiin sama tehtävä toiseenkin suuntaan, joka olikin Iitalle helpompi suunta. Sain siihenkin suuntaan tamman taipumaan ihan hyvin, joten aloitettiin laukkatehtävä. Iita ei olisi millään halunnut laukata oikeaan kierrokseen! Ihan oikeasti, se ei ole koskaan ollut tuollainen. Laukka jatkui vain pari askelta ja aina Vuokko sai huutaa meille että ei ravia, vaan laukkaa.. Sitähän tehtiin aika monta ympyrää ravi-laukka "siirtymisiä" ennenkuin sain laukan pysymään kierroksen ajan yllä! Mulla lähti jalkkarit välillä jalasta, istuntani oli jotakin mitä kenenkään ei tulisi nähdä.. :D Silti vaan laukattiin. Huhhuh, voin sanoa että oli suu täynnä hiekkaa ja melkein teki mieli itkeä! Vettä naamaan ja toinen suunta.. Toiseen suuntaan laukka nousi ja kesti about kaksi kierrosta, jonka jälkeen sain nostaa uudelleen. Vuokko oli ihan tyytyväinen siihen suoritukseen, joten lopetettiin laukat siihen. 

Vuorossa oli avotaivutukset. Kierrettiin kenttää ympäri, ja aina pitkillä sivuilla piti taivuttaa. Iita hoksasi aika hyvin mitä siltä pyydettiin, vaikka se meinasi välillä puskea sisäpohkeen läpi pois uralta. Huomasin että tuo tehtävä oli Iitan vahvuus, ja pian pystyttiin tekemään sama toiseenkin suuntaan.

Saimme kotiläksyiksi harjoitella avotaivutusta, ja koittaa tehdä sitä myös ravissa. Myös taivutusta pitää saada joka kerta vain lisää. Laukkatyöskentelyä paljon oikeaan kierrokseen.. Näillä mennään! Opin kyllä paljon tuossa valkassa, samoin Iitakin. Nyt treenaan joka päivä ihan eri fiiliksellä!





4 kommenttia:

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksymisen jälkeen.

Jos tahdot lähettää negatiivisen kommentin, perustelethan mielipiteesi hyvin, ja kerrot miten voisimme parantaa. Jokainen tekee virheitä, myös minä. En julkaise kommentteja joita ei ole perusteltu / jotka ovat ilkeitä.