torstai 31. heinäkuuta 2014

Rentoutta metsästämässä..


Jalustimien nostamista..

Eilen käytiin kaverini Sailan kanssa tallilla. Varustettiin Iita ja lähdettiin kenttää kohti. Kentällä alettiin menemään vähän volttia isommalla keskiympyrällä käynnissä ja ravissa. Pohja söi kuitenkin Iitan askelta sen verran, että meidän piti siirtyä pääty-ympyrälle, jossa pohja oli kovempi. Iita oli melko haluton tekemään töitä alussa, mutta alkoi se siitä taipuakkin kunhan saatiin ensin käynti kuntoon ja sitten vasta työstettiin ravia.

Kun ravi oli hyvä (hevonen taipui sisälle päin, oli niskasta edes hieman rennompi), aloitettiin laukkatyöskentely. 

Nostin ensimmäisen laukan vaikeampaan suuntaan pitkän sivun alusta, ja sieltä nousi heti oikea laukka. Kehuin Iitaa, ja kokeiltiin uudelleen, mutta ympyrällä. Vaikeampaan suuntaan piti monta kertaa yrittää nostaa, mutta kun saatiin se oikea laukka, yritettiin toiseenkin suuntaan. Sinne piti nostaa kolmesti, ennenkuin tuli oikea. 

Loppua kohden iita alkoi olla varsinkin ravissa oikein kiva ja rento, kunhan ymmärsin antaa vähän ohjaa :)





Iita painuu välillä vähän liiankin alas, jolloin niska ei enää ole se korkein kohta..

Huomaa että joku ei ole ihan tottunut koulusatulalla menoon... Hups :D


Kato ny mua ku oon supersöppänä!

Käytiin lopuksi vielä pellolla ottamassa pari kuvaa ja sitten suunnattiin sitä pitkin kotia kohti. Ratsastettiin Iitalla myös ekaa kertaa kahdestaan! Tamma ei välittänyt yhtään, vaikka olikin kaksi ihmistä selässä. Pestiin Iita vielä lopuksi, että se ei ole hikinen ja houkuttele ötököitä. 

Saatiin ihan hauskoja kuvia kun annettiin Iitalle leipää! On se kyllä ahne.. :D Mutta meillä on nyt aivan kamala myrsky tuloillaan, pistettiin hevoset talliin ja ovet kiinni tiukasti.. Kirjoittelen teille myöhemmin, bye bye!



Iita pääsi pesulle..

Ai mitä, kuka on lörppähuuli?..

Äiti mää kohta oikeesti suutun suhun.. Tänne se leipä nyt...!

9 kommenttia:

  1. Teillä näyttää menevän tosi kivasti! :) Super kivoja ja hyviä kuvia jälleen. Toi pesukuva on kyllä niiiin ihana! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti tosi paljon! :) ja Joo iita on niin edustavana siinä ;)

      Poista
  2. Sä ratsastat tosi upeesti:)!!

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää! Suosittelenki välillä mennä ilman jalustimia (niin kuin juuri teit)! Loppuverkka voisi olla eteen-alas ravissa rennoksi, käynnissä vielä läpi ja loppukäynnit. Heppa kivasti rentoutuu, kun antaa loppuraveissa ohjaa ja kutittelee hiukan pohkeella ;)! Tosi kivoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on paljon helpompi jostain syystä mennä ilman jalkkareita, kun niiden kanssa.. :D Niin me tehtiinkin, yhden välin kun antoi ohjaa enemmän, heti niska rentoutui paljon enemmän :) Kiitti!

      Poista
  4. Todella hienoja kuvia taas kaikki! (: Varsinkin noi peltokuvat ja tuo pesukuva :D Oot hyvä ratsastamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Mustakin toi pesukuva on tosi hauska :D

      Poista
  5. Tosi hyvin sovitte toisillenne ja nätisti rentoutuu pikku hiljaa :)

    VastaaPoista

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksymisen jälkeen.

Jos tahdot lähettää negatiivisen kommentin, perustelethan mielipiteesi hyvin, ja kerrot miten voisimme parantaa. Jokainen tekee virheitä, myös minä. En julkaise kommentteja joita ei ole perusteltu / jotka ovat ilkeitä.