Niinkuin kuvista näkee, Iita muuttui tänään ratsastaessa aivan erilaiseksi kuin yleensä. Teki mieli kirjoittaa otsikoksi taas kerran "huippu poni!" mutta en miljoonaa kertaa viitsi ;)
Tiiaa odotellessani kävin tarhassa harjailemassa Iitan ja sitten talutin sen tallin edustalle varustettavaksi. Uudet suitsetkin pääsi testiajoon, ja sanonpahan vaan että rakastan niitä! Oikea hinta pyöri jossakin 60-70 euron hujakoissa, mutta koska ne olivat alennuksessa, raaskin ostaa ne kesätyörahoistani.
Kun tiia laittoi viestiä että lähtee ajamaan pyörällä meille, lähdin itsekkin pellolle jo pyörittelemään Iitaa, koska alkukäyntikuvat eivät ole mitään kauneimpia.. Kävelin hetken pitkin ohjin ja sitten otin ohjat käteen, ja rupesin hieman taivuttamaan Iitaa. Huonostihan se taipui, mutta en antanut periksi ja jatkoin volttejen ja ympyröiden pyörittämistä.
Noin 15 minuuttia käveltyäni nostin kevyen ravin ja ravailin aika rennosti, tehden samalla ympyröitä. Tiia tulikin siinä vaiheessa, joten ruvettiin ottamaan laukannostoja ensin vaikeampaan suuntaan. Laukat menivät todella surkeasti, mutta nostettiin toiseen suuntaan paremmat väliravien jälkeen. Pitää kai vain hyväksyä se karu totuus, että Iitan laukka oikeaan kierrokseen on erittäin heikko ja tasapainoton. Vasempaan se laukkaa paljon rennommin ja varmemmin. Voi että odotan että kentän remontti on tehty ja siinä on sitten enemmän tilaa treenata laukkaa..
Laukkojen jälkeen rupesin pyörimään yhdellä ympyrällä molempiin suuntiin vuorotellen. Iita taipui siinä tosi kivasti, kunhan en itse nostanut käsiäni liian ylös ja muistin tehdä puolipidätteitä sekä pitää ravin yllä. Kun olin tyytyväinen poniin, käveltiin hetki ja sitten käppäiltiin tallille, jossa riisuin sen varusteet ja letkutin jalkoja ja mahan alusen.
| Näin se päänkin rapsutus hoituu! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksymisen jälkeen.
Jos tahdot lähettää negatiivisen kommentin, perustelethan mielipiteesi hyvin, ja kerrot miten voisimme parantaa. Jokainen tekee virheitä, myös minä. En julkaise kommentteja joita ei ole perusteltu / jotka ovat ilkeitä.