tiistai 6. toukokuuta 2014

Omistan formulan!


Joo siis en varmaan mee tosta..!


Hyppään niin korkeelt ettei vihreet miehet ehdi napata mua.. Kääk!

Saila ratsasti Iitan eilen, koska en vielä viikkoon saa ratsastaa tai tehdä mitään muutakaan 'rankkaa'. Ajattelin että Iitakin olisi varmaan ihan mielissään, jos pääsisi hyppäämään pikku estettä pitkästä aikaa. Ja olihan se kyllä innoissaan! Sailan mukaan ei kerennyt antaa pohjetta ennenkuin se jo laukkasi estettä kohti.. :D 

Saila lämppäsi Iitaa ravi-ympyrällä ja meni pari kertaa kentänkin ympäri ravissa. Sen jälkeen mietittiin että missä kohdassa Saila haluaa estettä tulla, ja päädyttiin laittamaan se vinosti kentän keskelle (muodostaa kahdeksikon). Laitettiin aluksi vain pieni ristikko, jota he lähtivät sitten tulemaan laukassa. Iita toimii aina toiseen suuntaan hieman paremmin, ja tällä tarkoitan sitä, että se ei oikaise kulmia. Vasempaan kierrokseen tamma siis ei oio, mutta oikeassa kierroksessa se on oppinut sellaisen tavan.. 



Kun ristikkoa oli hypätty, vaihdettiin se tuollaiseksi yksinkertaiseksi pystyksi. Alle laitettiin puomi, että Iita hahmottaisi paremmin mistä kohtaa sen pitää ponnistaa. Iita oikein kaasutteli aina esteelle, kunnon kurvit tuli kentän päädyssä.. Iitaa saa oikeasti ratsastaa niin suoraan esteelle, kuin osaa, koska se lähtee tosi helposti vetämään sivuille. Sitten jos ei ratsasta suoraan, se kiemurtelee :D

Pari kertaa nähtiin tuo kiemurtelu, mutta kun sailakin hokasi että sitä ei pidä päästää menemään, niin tultiinkin jo ihan nätisti suoraan esteelle. Iita hyppäsi pystytkin lopulta tosi hyvin, ja vaihdettiin sitten suuntaa. 

Toiseen suuntaan pistettiin kans aluksi ristikko, jota he tulivat sitten laukassa. Iita hyppäsi oikein nätisti senkin, joten tytöt rupesivat sitten lopettelemaan siihen. Loppuverkaksi Saila otti vielä pari laukkaa suoralla ja sitten ravia ympyrällä. Iita oli hieman hikinen kainaloistaan ja lavasta, joten pistin sille loimen ja takaisin tarhaan. 

Mee yksinäs yli!

Kyllä se osaa <3

Ja kaaaaasua..


2 kommenttia:

  1. Kuulosti tekstistä päätellen, että teillä oli hauskaa! :) Kuvat olivat tosi kivoja ja noi kuvatekstit myös!! :D
    mun blogi:
    suomenhevostamma.blogspot.fi

    VastaaPoista

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksymisen jälkeen.

Jos tahdot lähettää negatiivisen kommentin, perustelethan mielipiteesi hyvin, ja kerrot miten voisimme parantaa. Jokainen tekee virheitä, myös minä. En julkaise kommentteja joita ei ole perusteltu / jotka ovat ilkeitä.