maanantai 17. maaliskuuta 2014

Lupaan olla sun

Mami delas?

Ei tarvinnut pohjetta edes käyttää.. :D

No ei me nyt kokoajan hurjasteltu, mentiin hillitystikkin.. ;)



Yritin epätoivossa saada sisäpohjetta läpi..

Juu elikkäs olen tässä taas erittäin laiskalla päällä kirjoittamisen suhteen. Kirjoitampa nyt kuitenkin pienen selityksen näille kuville, ja mitä ihmettä puuhailtiin viikonloppuna. 

Ajattelin ensin mennä koulua, mutta huomasin jo alkukäyntien aikana että Iita oli kovin haluton liikkumaan. Aiemmin se ei ole tuollainen ollut kovinkaan usein, joten päättelin sen niin, että tammalla oli vissiin jossain jonkinlainen jumi. Ratsastelin ravi-ympyrällä jonkin aikaa, ensin kevyessä ravissa ja sitten harjoitusravissa.

Koitin työstää tammaa molempiin suuntiin, ja tuntui että se oli taipuvaisempi oikeaan kierrokseen, joka oli epätavallista. Yritin ottaa laukkaa pitkällä sivulla, mutta huomasin että Iita lähti vain lisäämään ravia. Siinä vaiheessa minun epäilykseni jumeista varmistuivat, koska tamma on aina nostanut laukan heti laukkapohkeesta.  

Päätin yrittää nostaa laukkaa tiellä, ja siellähän se nousi jo pelkästä ajatuksesta. Pohjakin varmaan hieman vaikutti, koska tie oli sileä, eikä siinä ollut kiviä tmv. Kenttä taas oli koppurainen, hieman jäässä mutta kuitenkin löllöinen.. Se ei saattanut tuntua kavioissa kivalle, ilman kenkiä ainakaan. Nostin parit nätit laukat, ja yhden kerran otettiin pikku spurtti, ei tarvinnut sanoa iitalle kuin "menemene" niin laukka koveni huomattavasti ;) tamma oikein nautti! Sen jälkeen nostettiin vielä hallittu ja lyhyt laukka, ja mentiin ravailemaan kentälle. Loppuravien jälkeen otin satulan pois ja käveltiin hetki. 

Otin vielä kengät pois ja tein juttuja siellä selässä. Mm. Maailmanympärysmatkan, liu'uin pyllyn päältä alas selästä, makasin siellä vaikka mitenkä päin ja nousin seisomaan. Iita seisoi oikein maltillisesti paikoillaan, oli mamma taas ylpeä ;) <3 Perjantaina on vissiin tulossa ratsastuksenopettajani käymään, saa nähdä, mitä hän Iitasta toteaa..

Tässä kuvassa Iita on enemmän takapainoitteinen, josta voi päätellä lavan olevan jumissa/kipeä.

Molemmat nukahettiin..


Ohops, mulla on vaan yksi hammas? o.o

Pitkän taistelun jälkeen se jopa asettui sisälle!

Loppuvaiheessa laukat olivat kuitenkin jo rentoja

2 kommenttia:

  1. Upeita kuvia ja kiva postaus muutenkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kuvia ois ollut niin paljon, että oli vaikea päättää mitä laittaa ja mitä ei.. :D

      Poista

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksymisen jälkeen.

Jos tahdot lähettää negatiivisen kommentin, perustelethan mielipiteesi hyvin, ja kerrot miten voisimme parantaa. Jokainen tekee virheitä, myös minä. En julkaise kommentteja joita ei ole perusteltu / jotka ovat ilkeitä.