maanantai 6. tammikuuta 2014

Puhelimen tyhjennys



Iitalle on saanut jättää aina yöksi heinäverkon karsinaan, koska se tylsistyy ja syö mielellään vaikka karsinan seiniä jne. Monesti olen saanut lisätä heinää verkkoon, koska tamma syö muita kaksi kertaa nopeammin.. Se on kuitenkin kotiutunut jo hyvin, ja alkaa tulla toimeen muiden hevosten kanssa paremmin. Vilma saattaa hieman sille luimia, jos iita menee liian lähelle sen heinäkasaa, joten siksi ollaan laitettu heinäkasoja useampia ja mahd. kauas toisistaan. 




Iitalla on tapana kurkkia karsinastaan ja kerjätä taputuksia, omenoita, mitä ikinä nyt ohi kulkeekaan.. ;) Se on myös mestari karsinansa sotkemisessa yön aikana. Piilottelee kakat turpeen sekaan ja suurin osa turpeista onkin karsinan reunoilla aamuisin isoina kasoina. :D Kyllä välillä ällistyttää, kun saan kerätä kakkaa yhden kottikärryllisen verran sen karsinasta aamuisin! Noh mikäpä siinä, hyvä että suoli toimii nyt..

Olen myös pistänyt merkille sellaisen asian, että tämä tamma on harvinainen siinä suhteessa, että se makaa yleensä nukkuessaan. Alussa aamuisin kun avasin tallin oven, Iitan utelias katse pisti silmään jo kaukaa - kun se kurkki karsinan oven yli. Nyt parina aamuna olen kävellyt talliin sisään ja tamma on vain makaillut ja katsellut mitä teen. Joskus se myös hörähtää kun avaan tallin oven :)




Yhteistuumin nämä kaksi tammaa (vilma ja iita) ovat päättäneet rakentaa kaksion. Toiselle puolelle laitettiin levy, ja kappas, seuraavana päivänä oli toisessa päädyssä tälläinen melkein hevosenmentävä reikä! No, korjattiin tuokin ja pistettiin levy päälle. Nyt ei ole onneksi pureskellut mitään. :) 

Iitalle ilmestyi pari päivää sitten riviä, jota olen hoitanut melko tunnollisesti. Aamuisin olen herännyt pesemään sen jalat, antanut aineen vaikuttaa sen 10 min ja huuhdellut pois, kuivannut, jonka jälkeen pistänyt rasvaa ja sitten vasta vienyt ulos. Koska on ollut pakkasta, ei ole tarhakaan ollut mutainen, joten pinteleitä ei ole tarvinnut laittaa ulos. Päivällä ennen karsinaan ottoa olen toistanut saman rutiinin, mutta vielä laittanut pumpulia ja sen päälle haudepintelit. Tänään vetelin sormilla irti pehmentyneet kohdat ja nyt näyttää jo tosi hyvälle! :) Vielä pari päivää ihan varmuuden vuoksi pesua jne, että saan kaiken lähtemään varmasti pois.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksymisen jälkeen.

Jos tahdot lähettää negatiivisen kommentin, perustelethan mielipiteesi hyvin, ja kerrot miten voisimme parantaa. Jokainen tekee virheitä, myös minä. En julkaise kommentteja joita ei ole perusteltu / jotka ovat ilkeitä.