Tälläiset olivat meidän päävehkeet tänään! Lähdin kerrankin hyväntuulisena tallille (:D), ja päätin jo matkalla että kokeilen mennä ilman kuolaimia. Kauan siitä olin jo haaveillut, mutta tähän asti ei luottamus vielä riittänyt.
Laitoin Iitalle vain päitset, joita säädin hieman normaalia tiukemmiksi, ja kiinnitin ohjat sivuille. Tamma oli tyytyväinen viritelmään, ja lähdettiin liikkeelle rauhallisesti. Nousin selkään, ja mentiin käyntiä tallin vieressä olevalla tiellä sekä puomeja kentällä ihan käynnissä. Testailin hieman, kuunteleeko se yhtään minun kroppaani- kuuntelihan se. Ei tarvinnut kuin katsoa minne ollaan menossa, jos halusin kääntyä. Tein kokorataleikkaa kuviota, ilman ohjia. Nopeasti Iita hoksasi mitä pitää tehdä milloinkin :)
Kun olin mennyt kentällä käyntiä jonkin aikaa, käveltiin tien päähän ja tultiin melko reippaalla ravilla takaisin ;) Iita ihan innostui! Nyt se jopa toimi lähinnä vain ääniavuilla, kun käski raviin, se ravi myös nousi. Otettiin samanlaisia ravipätkiä noin 8 kertaa, ja sitten mentiin käyntiä loppuverkoiksi. Ehkä ensikerralla uskallan mennä laukkaakin ;)
Purin sitten tammuskalta varusteet ja vein sen takaisin tarhaan, jossa tarjosin sille vielä vettä. Harmittaa, kun vilma ja iita eivät oikein tule toimeen keskenään.. Iita toki tekisi tuttavuutta, mutta vilma ajaa sen aina pois ja yrittää purra.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksymisen jälkeen.
Jos tahdot lähettää negatiivisen kommentin, perustelethan mielipiteesi hyvin, ja kerrot miten voisimme parantaa. Jokainen tekee virheitä, myös minä. En julkaise kommentteja joita ei ole perusteltu / jotka ovat ilkeitä.