sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Nobody's perfect




I know, lupasin teille videopostauksen mutta saatte nyt valitettavasti vain tälläisen tylsän pikkuinfon.. :/

Voihan tsiisus taas, millainen viikonloppu on ollut.. Iita sai jonkun "kohtauksen", joka saattaa varmasti johtua osittain Pullan lähdöstä sekä hampaiden raspauksesta. Iita siirrettiin myös uuteen laumaan, jossa se ei ole oikein tullut toimeen muiden kanssa.. Murrosikä, sanon minä!

Kävin tuossa lauantaina ratsastelemassa Iitalla, ensin ajattelin lähteä maastoon mutta eipä rohkeet sitten riittäneet kun huomasin millaisella tuulella tamma oli. Harjauspuomissa pyöri niin, että hyvä etten alle jäänyt. Sain sen kuitenkin harjattua ja varustettua, jonka jälkeen hain pikaisesti juoksutusraipan ja liinan ja lähdin taluttamaan tammaa kentälle. Tai no, se lähinnä talutti minua. Nousin selkään ja huomasin heti sen energisyyden, mutta menin alkukäynnit siinä ja ravasin hieman. 

Iita hirnui kokoajan tarhakavereilleen, joita se ei nähnyt koska talli peitti juuri näkyvyyden. Hyppäsin alas selästä ja liinasin tamman ravissa ja pienissä laukkapätkissä, jonka jälkeen vein sen sitten takaisin tarhaan. Tamma laukkasi ihan täysillä muiden hevosten luokse, siitä on ihan höpö tullut. Toivotaan että on ohi menevää, koska muuten joudun luopumaan Iitasta.

Sunnuntaina (eli tänään) oltiin suonenjoen koiranäyttelyssä. Tuomarina oli Ann-Christine Johansson, ja mukana meillä oli sijoitusnarttumme Sissi ja Malva, sekä Vimma ja Nekku. Sitten tuloksia; Sissi oli JUN EXC, Malva JUN VG, Vimma NUO VG ja Nekku AVO EXC.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksymisen jälkeen.

Jos tahdot lähettää negatiivisen kommentin, perustelethan mielipiteesi hyvin, ja kerrot miten voisimme parantaa. Jokainen tekee virheitä, myös minä. En julkaise kommentteja joita ei ole perusteltu / jotka ovat ilkeitä.